

Ennakoiva johtaminen
Miten saada esiin muutoksen merkit ja piilevät toiveet? Miten saaada
henkilöstö sitoutumaan päätöksiin? Kuuntelemalla ja antamalla mahdollisuus
omin sanoin kertoa toiveitaan ja havaintojaan. Ottamalla mukaan
suunnitteluun.
Kun asioita suunnitellaan yhdessä, käytännön toteutus helpottuu. Ihmiset
saadaan sitoutumaan yhdessä tekemällä ja erityisesti yhdessä ajattelemalla.
Tätä tarkoitusta varten Fountain Park on kehittänyt verkkopohjaisia
menetelmiä, joiden avulla toimintaympäristössä vaikuttavat sidosryhmät ja
eri puolilla organisaatiota työskentelevät ihmiset kutsutaan yhteisten
pohdintojen ääreen. Aikaa säästyy pitkiltä palavereilta ja päätöksenteko
helpottuu.
Referenssejä: AEL, VTT
Lisätietoja:
Elina Joensuu,
Hanna Ali-Melkkilä,
Jarkko Kuusinen,
Eija Seppänen
Toimintaympäristön kuuntelu
Miten saada asiakkaat ja muut sidosryhmät kertomaan piilevistä tarpeistaan
omin sanoin?
Henkilökohtaiset haastattelut ovat aikaa vieviä ja kalliita. Yhteenvetojen
tekeminen kvalitatiivisesta aineistosta on aina työlästä. Perinteiset
kyselyt pakottavat vastaamaan valmiisiin kysymyksiin. Asiakkaiden ja
muiden sidosryhmien päätöksentekoa ohjaava piilevä tieto jää helposti
selvittämättä.
Fountain Parkin verkkomenetelmä antaa osallistujille mahdollisuuden omin
sanoin kertoa ajatuksiaan ja ottaa kantaa niiden tärkeyteen. Laajastakin
aineistosta saadaan nopeasti ja tehokkaasti esiin sidosryhmien tarpeiden
vahvat ja heikot signaalit.
Referenssejä: AEL,
Alma Media,
Cern,
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Strategian haastaminen
Strategian laatiminen on iso työ. Nopeasti muuttuvassa maailmassa
strategiaakin saatetaan joutua muuttamaan. Epäjatkuvuuskohtien tunnistaminen
ennakkoon lisää joustavuutta. Esim. avainhenkilöiden näkemysten
kuunteleminen siitä, mikä estää strategian toteutumista, antaa tietoa
strategian toteutumisen uhista.
Fountain Parkin verkkomenetelmän avulla epäjatkuvuuskohtien selvittäminen
isoltakin joukolta käy kätevästi muutamassa viikossa.
Referenssejä:
Helsingin Yliopisto,
Rautaruukki
Strategian toiminnallistaminen
Strategia saadaan ohjaamaan arkipäivän työtä, kun se tehdään kaikille
ymmärretyksi. Vuoropuhelu henkilökunnan kanssa nopeuttaa strategian
toimeenpanoa.
Strategian toiminnallistamisen ydin on tehdä siitä helposti ymmärrettävä ja
viestiä se henkilöstölle. Dialogi on tehokas keino välittää tietoa ja saada
palautetta. Koko henkilökunnan kanssa keskusteleminen on harvoin
mahdollista, siksi verkon kautta käynnistettävä vuoropuhelu on tehokas keino
välittää samansisältöinen tieto samanaikaisesti kaikille. Samalla saadaan
palautetta, jota yritysjohto pystyy hyödyntämään muiden toimenpiteiden
sisällön suunnittelemisessa.
Referenssejä:
Aspocomp,
Helsingin Yliopisto,
VTT,
Helsingin Kauppakorkeakoulu
Strategian toteutumisen arviointi
Kuinka hyvin strategian toiminnallistamisessa on onnistuttu? Missä
vaiheessa ollaan missäkin yksikössä?
Henkilökunnalta saadun palautteen perusteella voidaan päätellä kuinka hyvin
tieto on muuttunut toiminnaksi, mitkä kanavat ovat tehokkaimpia ja toisaalta
mistä asioista halutaan saada lisää tietoa. Palautetieto auttaa
jatkotoimen-piteiden räätälöimisessä.Verkkomenetelmien ansiosta henkilökunta
voi nimettömänä esittää johdolle kysymyksiä epäselviksi jääneistä asioista
ja saada niihin vastauksia. Johto saa tiedon siitä, mihin asioihin pitää
keskittyä ja mitkä voidaan jättää vähemmälle huomiolle.
Referenssejä:
Helsingin Yliopisto
|
 |


Ratkaisupohjaiset konseptit:
Standardikonseptit:
Ohjelmistotuotteet:
|