Meillä on pitkä kokemus verkkopohjaisten palvelujen tuottamisesta niin Suomessa kuin ulkomailla. Teemme yhteistyötä kaikenlaisten yritysten ja yhdistysten sekä julkishallinnon organisaatioiden kanssa.
Lue tarkemmin, mitä asiakkaamme kertovat yhteistyöstä.

Kunnan kustannussäästötalkoot verkossa
Liedon kunta kutsui joulukuussa 2009 koko kunnan henkilöstön jaluottamushenkilöt yhteiseen verkkopohdintaan. Verkossa toteutettujen kustannussäästötalkoiden tavoitteena oli viestiä kustannustehokkaan toimintatavan tärkeydestä sekä löytää ideoita, jotka parantavat tai tehostavat toiminnan laatua. Näin kuluja ei olisi tarpeen pienentää summamutikassa budjetteja juustohöyläämällä.
Parissa viikossa kasaan saatiin noin 200 yksittäistä ideaa siitä, mitä kunnassa voitaisiin tehdä fiksummin tai mitä voitaisiin jättää kokonaan tekemättä. Osallistujat rakensivat yhdessä ideoille myös tärkeysjärjestyksen suhteessa niiden toteuttamiskelpoisuuteen.