15 JOULU
2009

Fountain Park Googlen kutsuvieraana Personal Democracy Forumissa



Sosiaalinen media on avannut uuden aikakauden demokratiakehityksessä. Barack Obaman kampanjan menestyksen innoittamana yhä useammat eurooppalaisetkin poliitikot ja hallinnot ovat avaamassa päätöksentekoprosessejansa verkossa kansalaisille läpinäkyvyyden, osallistavuuden ja tehokkuuden kasvattamiseksi.

Fountain Park on ollut pioneerimäinen toimija laajojen joukkojen osallistamisessa päätöksentekoprosesseihin. Olemme tehneet alalla jo pitkään akateemista tutkimusta kansainvälisten yliopistoverkostojen kanssa sekä mm. toteuttaneet yhteiskunnallisia muutoksia ennakoivia palveluita Suomen, Yhdistyneiden kuningaskuntien ja Singaporen ministeriöiden kanssa, osallistaneet suomalaisia Kokoomuksen kunnallis- ja eurovaaliohjelmien valmisteluun sekä auttaneet yhdessä European People's Partyn ajatuspajan kanssa Euroopan komission presidentti José Manuel Barrosoa avaamaan tellBarroso.eu-keskustelun Euroopan kansalaisten kanssa.

Personal Democracy Forumia sponsoroiva Google kutsui Fountain Parkin teknologiajohtaja Ville Tapion osallistumaan konferenssiin Google Fellow -ryhmän jäsenenä. Ryhmään valittiin Euroopasta 20 teknologian, politiikan ja sosiaalisen yrittäjyyden yhdistämisessä ansioitunutta toimijaa.